sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hyppyvarjovalio!

Kani lentää / Purinalla 27.9.2014 / ©Paula Häkkinen
Kani sai tänään Purinalla tuplan ja hyppäriltä viimeisen sertinsä! Vihdoinkin - ei olla varmaan about puoleen vuoteen tehty yhtään hyppärinollaa, kun olen aina lähtenyt radalle sertipaine takaraivossa. Nyt oli aika rentoa menoa, vaikkei ihan parasta tehty kummallakaan radalla (molemmissa oli ainakin yksi katkos/pelastus -kohta). Viimeiseltä agiradalta tuli sählähylly keppivirheen jälkeen, ja Kani tuli viimeisen hypyn ikävän näköisellä kuperkeikalla.

Goldien kanssa tehtiin mielestäni tosi hienoja ratoja, vaikkei nollilla loistettukaan. Ekalta radalta tuli keppivirhe, joka oli omaa syytä, ennakoin liikaa. Toiselta hylly, koska unohdin odottaa lähtölupaa! Ups. Puolustukseni voin sanoa, että valiouutiset sekoittivat. Muuten rata oli ihan täydellinen. Varmaan juuri siksi ei nyt ihan hirveästi harmita. Viimeisen aginollan metsästys jatkuu ja on ihanaa saada kisata tämänkin koiran kanssa.

~

Tämän viikon agitreenit starttasivat Ninan ohjatuilla ratatreeneillä. Olin ihan innoissani, mutta sitten omat jalat olikin ihan poikki jo valmiiksi, eikä energia riittänyt puolta rataa pidemmälle. Hitusen epätasaista menoa siis... Kanin kanssa saatiin kuitenkin päällejuoksua kepeille taas astetta paremmaksi ja käsky treenata taas saksalaiset kuntoon.

Momon kanssa sain positiivista palautetta asennemuutoksestani - kuulemma näkyy radalla! Olen samaa mieltä... :) En enää vähättele koiraa ja annan sille tilaa hoitaa oman osansa. Momo yrittää aina parhaansa ja se riittää.

Torstaina käytiin kentällä korjailemassa ratatreenin kulumia (Kani varasteli keinulta). Kanin kanssa tein keinua ja puomia, ja kummankaan kanssa ei kyllä tultu hullua hurskaammiksi. Puomiin tuli sellainen idea, että alastulolankulle voisi laittaa bumperin, jotta sinne saisi sitä kauan kaivattua laukkaa, mutta tiedä sitten tästäkin ideasta. Momo teki targetin kanssa tosi hienoja keinuja - saatiin laukkaa ihan loppuun asti ja koira oli selvästi rento.

6 kommenttia:

  1. Vau, onnea kolmannesta hyppysertistä! Puuttuuko Kanilta näyttelytulos, miksi varjovalio? No eipä sillä, saavutus on sama oli Koiranetissä titteliä tai ei. Mun mielestä. ;) Olette iskussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! (: Jep, näyttelytulos puuttuu, mutta siinä oon täysin samaa mieltä, että saavutus pysyy samana. Suoraan sanoen en oo koskaan oikein ymmärtänyt noiden tittelien päälle muutenkaan...

      Sattuneista syistä (kröhöm, pystykorvat ja maahan asti ulottuva häntä, joka koiran innostuessa kaartuu kippuraksi selän päälle) olemme tähän asti pysyneet kaukana näyttelykehistä. Korkeintaan ollaan harkittu lapinkoirakehää. :D Mutta ehkä nyt voisi uskaltautua, edes kokemuksen vuoksi. Jos tiedät tuomareita, jotka katsovat läpi sormien koirani em. ihania persoonallisuuksia, saa vinkata! ;)

      Poista
    2. Olen kuullut sellaisesta tuomarista, pitää tarkistaa uudemman kerran nimi! Mulla kun nämä näyttelyjutut eivät ole aivan hanskassa. Emmekä mekään Sannan kanssa perusta titteleistä… Niin ja kyllä Kanin sheltiksi tunnistaa. :-D

      Poista
    3. Hahaa toivoa siis on :D

      Poista
  2. Hei wau, onneksi olkoon! Luin tämän vasta nyt, muuten oisin äsken onnitellut. Ja kommenttina näyttelytouhuun; ainakin Sennin rodussa parempia tuloksia saa helpommin niin sanotuilta "itämaan tietäjiltä". Kannattaisi kokeilla esimerkiksi romanialaista, unkarilaista, bulgarialaista... tajusit varmaankin ilmansuunnan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oma moka kun en tuonu mitään herkkuja... ;) (Mulla oli kyllä muffinsseja mut sit söin ne itte, älä kerro Marjaanalle...!) Selvä, kiitos vinkistä, taidan vielä kysellä joltain shelttiekspertiltä niin eiköhän joku löydy. :)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita. (: