Lemmikkimessuilla tanssimassa

Viime lauantaina oltiin koirien kanssa Messukeskuksessa tanssimassa Koirakoulu Rähinän temppukimarassa. Esitys oli non-stop-muotoinen, ja olin itse vetovastuussa porukasta. Tämä oli itselleni aika hankalaa, koska olen surkea muistamaan temppuja (siitä huolimatta, että minulla oli sekä isot muistilaput että käteen kirjoitettua tekstiä). Lisäksi yritin vielä vaihtaa koiraa sen mukaan, mitä kumpikin osaa parhaiten.

Yhteistemppuilun iloa. Kani roikkuu Riikan selän päällä.

Ei siis ihme, että oli melkoinen stressi päällä ennen show'ta. Hyvin kuitenkin selvittiin. Ihaninta oli se, että koko meidän Espoon koiratanssiryhmä oli mukana hommassa. Oli upeaa päästä tekemään yhdessä noin ihanien tyyppien ja upeiden koirien kanssa. Toivottavasti päästään kehittämään visiotamme ja esiintymään uudemmankin kerran. Ja toivottavasti pääsen todistamaan myös näiden tyyppien kisadebyyttejä vielä jonain päivänä!

Koska messuesiintymiset ovat loistavaa kisaharjoitusta, olin pyytänyt Goldielle ja minulle esityksemme loppuun soolon. Heiluin siellä sitten tutun kukkakorin ja sateenvarjon kanssa ja yritin saada tuotua kokonaisuuteen jotain lisää. Äänentoisto paukahteli alussa ja Momo vähän jäätyi, mutta onneksi pääsin palkkaamaan ja rentouttamaan koiran. Kukat meni kyllä vähän minne sattuu ja improvisointi ei ollut ihan vahvinta mahdollista. Ja jossain vaiheessa loppui tietysti temput kesken, käteen kirjoitetuista muistiriimuista huolimatta...

Ei menneet kukat ihan suunnitellusti koriin tällä kertaa, vaikka tässä vaiheessa siltä vielä näyttääkin... :D  

Jäi silti hyvä fiilis ohjelmastakin. Meidän "hankalaksi tempuksi" ristitty temppu, jossa Momo menee pohkeenväistöllä kehoni yli, onnistui aivan täydellisesti, vaikka se on ollut vaikea kotonakin. Myös sateenvarjon pitäminen tassuilla onnistui, vaikka sitäkään temppua emme ole kisatilanteessa vielä koskaan kokeilleet. Lisäksi saimme paljon positiivista palautetta, josta saa aina vähän lisää uskoa omaan tekemiseensä.

Käsittämätöntä, miten eri lailla tämä laji muuten vaikuttaa eri katsojiin: siinä missä monet kuvailevat kylmiä väreitä ja kyyneleitä, jotkut eivät näe mitään ihmeellistä. Itse uskoisin, että koiratanssin katsomiseen tarvitaan aina hieman omakohtaista kokemusta siitä, millaista eläinten kouluttaminen on. Silloin voi todella vaikuttua yhteistyöstä. Hurja määrä ihmisiä oli kyllä kehän laidalla! Onneksi sitä ei oikein ehdi miettiä, kun keskittyy koiran kanssa tekemiseen.

Tästä jatketaan eteenpäin taas yhtä kokemusta rikkaampana. Tämä oli hyvä selviytymiskokemus ajatellen joulukuun messaria. Jos ei tulisi tällä kertaa kolmen vuoden kisataukoa niiden kisojen päätteeksi! (; Se paniikki saa kuitenkin vielä odottaa, sillä sitä ennen on edessä vielä monta muuta haastetta.

Kuvista kiitos Riikalle, joka pitää muuten aivan ihanaa blogia Senni-westiensä elämänmenosta. Käy kurkkaamassa! (: