tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014, osa 1

Vuosi 2014 on ollut täynnä elämää, joka jää varmasti mieleen. Ehkä enimmäkseen pitkää ja puuduttavaa raskautta - abikevät, jolloin ihmiset vähän sekoavat, sitten pääsykokeet, jotka puristavat viimeisetkin voimat ja lopulta opinnot, ja muutot. Mutta sitten on ollut niitä välähdyksiäkin - uusia ja vanhoja koira- ja ihmistuttavuuksia, itsensä yllättämistä ja rauhaa. Parhaina hetkinä olen ollut niin mielettömän onnellinen, ettei ole vaikea olla lopulta kiitollinen.

Vuoden alku oli kamppailua väsymyksen kanssa, ylppäreiden ja pääsykokeiden kanssa ja laskeneiden agilityfiiliksien kanssa. Iloa toivat metsälenkit, valokuvat ja syttynyt juoksukipinä, rakas luppakorva ja lepo. Täytyy silti myöntää, että vielä kesän

T A M M I K U U

Treenaamme Kanin kanssa agilitya viikkotreeneissä Ninan opeissa. On yksi kymmenen startin kisaviikonloppu, josta tulee tuloksia muttei sitten oikein mitään muuta. Valokuvaamisesta ja metsästä tulee sellainen yhdistelmä, joka tekee sen, mitä agilityn olisi pitänyt tehdä - vie ajatukset muualle, rauhoittaa ja rentouttaa.



H E L M I K U U

Kuun alussa käymme Kanin kanssa Jennan koulutuksessa pohtimassa kontakteja. Syntyy ajatus siitä, että käytetään koko kevät kontaktien hiomiseen eikä panikoida arvokisanollista.

Momokin saa edelleen treenata aksaa, tosin ilman mitään ihmeempiä oivalluksia. "Tajusin treeneissä taas yhden asian, joka tekee minusta ja Momosta hieman epäsopivan agikoirakon. Meiltä molemmilta puuttuu keskittymiskyky. Kun minä en keskity, ei Momokaan keskity." - Villasukkasankari 20.2.2014

Matkustamme Keski-Suomeen huolehtimaan rakkaasta ruskeavalkoisesta ja on järkyttävän kaunista ja ihanaa ja onnellista. Kani täyttää 4 vuotta. Luen leikisti ylppäreihin.


M A A L I S K U U

Juoksu ilahduttaa entistä enemmän, ja sykemittari pääsee mukaan agilitytreeneihinkin. Mietin jälleen kerran, minne aika meni. Ylppärit on ohi ja pääsykokeet edessä, ja minulla on viisi päivää vapaata. Käydään kisoissa ja saadaan Kanille sm-nollat kasaan. Arvokisat ahdistaa, mutten haluaisi kertoa siitä, vaan jostain ihan turhasta.

"Kani on hassu. Se höristää korvia, kun sanon rakas. Tajusin aika pian, että se johtuu siitä, että Rakas alkaa samalla kirjaimella kuin Ruoka." Sata tapaa halata puuta 30.3.2014



H U H T I K U U

Huhtikuussa eletään Vakavaa aikaa ja luen pääsykokeisiin hartiat paukkuen. Juokseminen auttaa, edelleen. Iltaisin takapihalla rakennetaan Kanin kontakteja uudelleen lankun, pallon ja kumpparien voimin.



T O U K O K U U

Selvitän kirjalliset Vakava-kokeet ja juoksen ihka ensimmäisen puolimaratonini. En ollut ikinä ajatellut, että minusta olisi johonkin noin pitkäjänteiseen asiaan. Lisäksi yllätyn, millaisen juoksuaallon tempaukseni aiheuttaa lähipiirissäni. Tänä vuonna joululahjaksi lähtikin muutama juoksulahjakortti. (: Oma intoni laski kesäksi juoksun kanssa täysin, mutta aika, jonka siitä sain, tuli käytettyä hyvin.

Kevään agilityryhmät lähtevät pyörimään, ja omat koulutettavat ilostuttavat. Pohdin, milloin jaksan mennä taas kisoihin. Arvokisa-ahdistus. Momolla ei.

"Hurmaava Momo on muuten päättänyt tappaa ruohonleikkurin. Ja vesiletkun. Pienensuuren sheltin murhanhimo on silmitön." Kesä ja ratatreeniä 21.5.2014

Treenaan agilitya ensimmäistä kautta ilman viikottaista ohjattua treeniä. Yksittäisiä treenejä on Satu Hillillä ja Nadjalla. Itsenäisellä treenillä yritetään pitää pakka kasassa ja kontaktit parempina.

Kuun lopussa käydään Hihan kisoissa, eikä saada Momolle viimeistä sm-nollaa. Mutta Kanin kanssa teemme todella hienon radan, jolla irtoaa ansaittu agiserti.

 K E S Ä K U U

 Minusta tulee ylioppilas. Tuskin olen saanut valkolakkia päähäni, kun alkaa koko vuoden kiireisimmät kaksi viikkoa, jotka toisaalta antoivat myös paljon. On maailman paras työviikko Vivamossa, jonka keskellä ajan yksin yhteensä n. 600 km soveltuvuskokeisiin Jyväskylään.


Seuraavalla viikolla on Helsinki, sitten Joensuu ja seuraavana päivänä Tampereella agilityn sm-kisat. Joukkueradat menevät hyvin, ja kolmen koiran ja kahden ihmisen joukkueemme sijoittuu yhdeksänneksi. Kani oli niin upea, että itketti.


Itkettää vieläkin vähän, vaikka kuinka osuu silmiin monia kehityskohteitakin.

Parin viikon päästä on agilityn maajoukkuekarsinnat Rovaniemellä. Matkustamista on paljon, ja perille päästyämme minulle nousee kaiken kukkuraksi kuume ja pädyn tärisemään sängyn pohjalle kuin horkassa. Särkylääkkeiden avulla olen tolpillani radoilla. Teemme hyllyn ja toiselta radalta hyvän vitosen, jolla olisi päässyt jatkoon ilman sitä vitosta - hinta, jonka joutuu maksamaan kun antaa A:n kontaktinsa herran haltuun.


Kesäkuussa tein myös vuoden parhaan päätöksen: Päätin aloittaa taas aktiivisen koiratanssiharrastuksen Momon kanssa.

"1.  Jotkut alkavat aina itkeä, kun katsovat videolta teurashevosia tai kulkukoiria. Minä alan itkeä, kun katson videon messarin koiratanssikisoistamme. Siitä on kolme vuotta, ja olemme jotenkin niin nuoria molemmat. Momolla ei ole vielä edes kunnolla karvoja.

2. Olen miettinyt, että joskus Momosta tulee ihan oikea mummokoira - sellainen, jonka tarvitsee vain syödä, nukkua, haukkua ja kävellä. Silloin katuisin vain sitä, etten antanut sen tanssia." - Tanssimme taas 26.6.2014

 
Tämä päätös oli siksi niin tärkeä ja hyvä, että siitä seurasi niin paljon ihania asioita. Niistä lisää seuraavassa osassa.

4 kommenttia:

  1. Teillä oli tosi mahtava vuosi joka saralla!!! Iloista, parasta ja tulosrikasta Uutta Vuotta 2015!!

    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa Uutta Vuotta teillekin! (: ❤

      Poista
  2. En ollut koskaan nähnyt tuota teidän messariesitystä, menipäs se hyvin musiikkiin! Ja oli huisin pitkä, vau miten Momo jaksoi totella - vaikka enpä ole koskaan sen nähnyt se olevan tottelematonkaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos! :) Joo se oli aika onnistunut ohjelma, vaikka biisi onkin nykyään vähän hirveä :D Lyhyempikin ohjelma olisi riittänyt, toi oli mielestäni nappiin mennessään jo ihan avo-tasoinen ohjelma. Toisaalta tuolloin koiratanssin arvostelukin oli kuulemma hitusen tiukempaa kuin nykyisin. En tiedä sitten olisko Momo jaksanut tuolloin keskittyä ihan koko ohjelmaa, jos ei olisi tuo screeni häirinnyt - sitähän ei saada koskaan tietää.:)

      Poista

Kommentit ovat tervetulleita. (: